“Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”, laulettiin tänä viikonloppuna ympäri Suomen, kun tuhannet uudet ylioppilaat saivat ensimmäistä kertaa painaa valkolakin päähänsä. Olen jo pitkään halunnut mukaan tuohon joukkoon, ja tänään haaveeni vihdoin toteutui.

Lukion suorittaminen kestää pääsääntöisesti kolme vuotta. Jotkut urakoivat koko oppimäärän kahdessa vuodessa, jotkut hajauttavat opinnot neljälle vuodelle. Minulla urakka kesti 19 vuotta, ja kursseja suoritin yhteensä kuudessa lukiossa. Välillä haave tuntui karkaavan tavoittamattomiin, mutta lopulta – kiitos ADHD-diagnoosin ja erityistarpeita ymmärtävän koulun – sain tämän etapin kuljettua loppuun.

Olen kokemusluennoillani usein puhunut siitä, miten oikeanlaiset tukitoimet ovat mahdollistaneet sen, että olen useista aikaisemmista epäonnistumisista huolimatta saanut vihdoin opinnot etenemään toivotulla tavalla. Nyt minulla on yhden ylioppilastodistuksen verran enemmän perusteita sille, miksi erityistarpeiden tunnistaminen ja huomioiminen on tärkeää, ja mikä vaikutus niillä voi olla yksilön tulevaisuudennäkymiin.

Oulun aikuislukio on se koulu, joka lopulta onnistui minun lakittamisessani. Kaiketi kattavan lukiokokemukseni vuoksi minua pyydettiin pitämään lakkiaisjuhlassa ylioppilaan puhe, ja julkaisen sen pyynnöstä tämän tekstin yhteydessä.

Kiitos kaikille, jotka olette minua tällä taipaleella tukeneet ja kannustaneet. Tästä on hyvä jatkaa.

---

Ylioppilaan puhe Oulun aikuslukion ylioppilasjuhlassa 3.6.2017

Hyvät uudet ylioppilaat, arvoisat rehtorit ja opettajat, hyvät juhlavieraat ja rakkaat läheiset! Me uudet ylioppilaat olemme kulkeneet pitkän taipaleen, jotta jonain päivänä mekin saisimme merkkinä uurastuksestamme kantaa valkolakkia päässämme. Tänään tuo haave vihdoin toteutuu, ja me voimme nyt ylpeänä kutsua itseämme ylioppilaiksi. Me emme ole kuitenkaan kuin ketkä tahansa ylioppilaat, sillä me olemme suorittaneet opintomme aikuislukiossa.

Aikuislukiossa tahti on nopea, tunnit iltaisin ja monet suorittavat opintoja työn ja perhe-elämän ohessa – aikuisopiskelu vaatii säntillisyyttä, omistautumista ja vahvaa tahtoa. Meidän elämäntilanteidemme kirjo on epäilemättä laajempi, kuin päivälukiossa. Ainakin osalle meistä opiskelu on tarkoittanut sitä, että aamulla lapset viedään tarhaan, päivät tehdään töitä, iltapäivällä haetaan lapset kotiin, illaksi mennään kouluun ja läksyjä tehdään aina, kun vapaita minuutteja sattuu löytymään. Ruoka ei ilmesty pöydälle itsestään, eikä koti puhdistu taianomaisesti poissa ollessamme. Työtä on ollu paljon, mutta me olemme siitä suoriutuneet, ja siksi tänään on meidän päivämme.

Opiskelutovereinamme on ollut monen ikäisiä ihmisiä monista erilaisista taustoista. Joku on tullut hankkimaan oikeutta pyrkiä jatko-opintoihin, joku sammuttamaan tiedonjanoaan. Syitä opiskella on monia, ja ne ovat kaikki hyviä. Olemme kulkeneet tänne jokainen omaa polkuamme, ja huomenna jatkamme jälleen kukin omille teillemme. Tänään me juhlimme kuitenkin kaikki yhdessä.

Saavutuksemme on meidän omamme, mutta meidän on syytä muistaa kiittää kaikkia niitä, jotka ovat sen meille mahdollistaneet: perheet, sukulaiset ja ystävät, meidän kaikkien puolesta kiitos teille siitä, että olette tukeneet meitä työssämme, ja että olette olleet ymmärtäväisiä, kun iltamme ovat teidän seuranne sijasta kuluneet kirjojen, vihkojen, kynien, kumien ja laskinten parissa. Kiitos myös siitä, että olette mukisematta istuneet tunnin bussissa hakeaksenne auton, jonka puolisonne on joutunut jättämään sakkopaikalle ehtiäkseen ajoissa ylioppilaskokeeseen. Ilman teidän rakkauttanne ja tukeanne olisi uurastus saattanut käydä ylivoimaiseksi. Siispä kiitos teille siitä, että olette meidät tähän pisteeseen auttaneet, pelastaneet meidät parkkisakoilta, ja että juhlitte tänään saavutustamme kanssamme.

Suuri kiitos kuuluu myös koko Oulun aikuislukion väelle: me olemme kiitollisia teille siitä, että olette valinneet työksenne kukin osaltanne toimia oppaina opintopolun merkittävällä taipaleella, jonka monet ovat ennen meitä kulkeneet, ja joka on monella vielä edessä. Ilman teitä ja kärsivällistä opastustanne emme olisi tänään täällä juhlimassa. Te teette tästä koulusta sen, mitä se on, ja siitä te voitte olla ylpeitä.

Oulun aikuislukio on hyvä lukio. Minä tiedän tämän kokemuksesta, sillä tämä on kuudes lukio, jossa olen opiskellut. Noista kuudesta lukiosta tämä on kuitenkin ainoa, josta olen valmistunut ylioppilaaksi. Se, jos mikä kertoo tämän koulun hengestä. Täällä on ollut hyvä opiskella. Olen oppinut monia arkielämässä välttämättömiä taitoja, kuten derivoimaan ja integroimaan, sekä laskemaan montako atomia on grammassa uraania: niitä on noin 2,5 * 10^21.

Nekin tiedot ja taidot, joita en aivan joka päivä elämässäni tarvitse, auttavat minua ymmärtämään maailmaa ja sen ilmiöitä hieman paremmin. Esimerkiksi eräänä iltana, muutamia päiviä ennen fysiikan ylioppilaskoetta, valmistauduimme perheeni kanssa yöpuulle. Iltatoimitusten yhteydessä vaimoni ohi kulkiessaan tönäisi minua vahingossa. Lapsiperheessä käsiä ja jalkoja on joskus yllättävän paljon, eikä erilaisilta törmäyksiltä ja kolhuilta voi välttyä. Pieniin töytäisyihin ei yleensä edes juuri kiinnitä huomiota, mutta tällä kertaa ensin hämmennyin, ja sen jälkeen ratkesin nauramaan. Vaimoni ilmeestä päätellen hän alkoi hieman epäillä mielenterveyttäni, enkä tiedä paransiko selitykseni tilannetta juurikaan. Nimittäin ensimmäinen asia, joka mieleeni tuosta tönäisystä pompahti, oli gravitaatiovakio kertaa massojen tulo jaettuna etäisyyden neliöllä. Kyseisellä kaavalla lasketaan kahden kappaleen välisen vetovoiman suuruus. Annan itselleni puolison valinnasta arvosanaksi laudaturin, sillä en tiedä kuinka moni muu olisi pitänyt tilannetta romanttisena.

Olen puhunut aikuisopiskelun haasteista, mutta kuten asioilla yleensäkin, on tälläkin kolikolla myös kääntöpuolensa. Kenties suurin eroavaisuus nuorena ja aikuisena opiskelemisessa on suhtautumisessa tietoon. Sinä aikana, jonka olen täällä opiskellut, en ole kertaakaan kuullut kysymystä: “missä minä koskaan tarvitsen tätä tietoa”. Elämänkokemus on osoittanut, että tänään turhalta tuntuva asia voi huomenna nousta arvoon arvaamattomaan. Me ymmärrämme, että kaikki tieto on arvokasta.

Eräs tässä koulussa oppimani asia on kuitenkin muita tärkeämpi. Tuota asiaa minulle ei opettanut tietty opettaja, eikä sitä mainittu yhdessäkään kirjassa. Siitä huolimatta te opetitte sen minulle kaikki yhdessä: te saitte minut ymmärtämään, että minäkin osaan oppia. Kun lukio-opintoni viidennen kerran keskeytyivät, olin varma ettei minusta koskaan tule ylioppilasta. Tässä minä nyt kuitenkin seison, juhlimassa teidän kanssanne sitä, että olin väärässä. Tässä koulussa minä olen oppinut pystyväni sellaiseenkin, mikä joskus voi tuntua mahdottomalta.

Me kaikki olemme tehneet valtavan määrän töitä saadaksemme olla täällä tänään. Me olemme juhlamme ja lakkimme ansainneet, joten paljon onnea meille uusille ylioppilaille, ja hyvää kesää meille kaikille.